12.8.2011

Oman seuran epikset

Eilen oli täällä Salossa tassukalliolla Tassujen epikset, mutta itse en ollut järjestämisvuorossa. Kisoissa oli möllit, ykköset ja avoin. Kisat alkoivat klo 17.30 joten menin paikalle kuudelta. Sain odottaa omaa vuoroamme eli avointa luokkaa kolme tuntia :P Onneksi oli mukana mukava tuoli ja välillä käveltiin kentän reunaa. Sandyllä meinas kärsivällisyys loppua: se venytteli, örisi ja tökki kuonollaan mua :D
No sitten rataan. Rata oli tosi hauska ja jännä. Alussa oli ahdas hyppyhommeli, jossa kokeilin ekan kerran jaakotusta radalla. Se meni kyllä hyvin ilman esteitä radan reunalla, mutta ei sitten varsinaisessa kisassa :/ lisäksi radalla oli kaksi putkea, jotka molemmat suoritettiin takaa niin ettei koira nähnyt kumpaakaan päätä. Ne menivät täydellisesti, kun niitä on joskus harjoiteltu :) Kolmanneksi viimeinen este muuri oli vaikea paikka, josta saatiin kielto. Muuri oli vaikea, koska koira näki vaan tolpan eikä koko estettä. Mun ois ilmeisest vastakkaisen käden ohjauksen lisäks pitäny pysähtyy ja kääntyy enemmän takasinpäin. Miten se muilla meni niin helposti?
Tuntien odotus kuitenkin palkittiin, kun sijoitus olikin 1. :D Palkinnoks saatiin mm. sellanen "hampaita puhdistava lelu" josta Sandy ei kuitenkaan tykänny -.- Radan voi katsoa tästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti